Eilen Allu kävi taas verikokeissa, koska olin netistä lukenut cushingin-taudista ja sen oireet sopivat Alluun ja halusin varmistua, ettei Allulla olisi sitä. Samalla tuli testattua addisonintaudin mahdollisuuskin sekä katsottiin myös kilpirauhasarvot mahdollisen kilpirauhasen vajaatoiminnan varalta. Myös maksa-arvojen laita tarkistettiin ja Allun virtsanäytteenkin kiikutin katsottavaksi. Ensimmäisen verikokeen jälkeen pistettiin Allulle lihakseen kortisolia ja sitten piti odotella 1,5 tuntia (käytiin lenkillä), jonka jälkeen otettiin uusi verinäyte. Allu sai taas kehuja siitä, miten hyvin käyttäytyvä potilas se on, vaikka ei itse toimenpiteistä pidäkään.

Tänään tulivat tulokset testeistä, ei cushingin- eikä addisonintautia, mutta kilpirauhasarvot olivat normaalin rajalla, joten 1-3 kuukauden päästä pitää käydä uudestaan testissä, jotta nähdään onko muutosta tapahtunut kilpirauhasen vajaatoiminnan suuntaan vai onko vain Allulle normaali arvo tai hetkellinen heilahdus. Maksa-arvot saatiin tietää jo eilen, alat oli hiukan laskenut, mutta afos noussut edelleen. 26.3.2008 oli ALT 63, 29.12.08 116, 2.2.2009 186 ja eilen 151. ALKP oli 26.3. 70, 29.12. 355, 2.2. 448 ja eilen 664. Tosin jos siellä toisella lääkärillä otetut kokeet olivat samat, vaikkakin paperilla eri nimillä, niin tuo alkp:kin olisi laskenut, koska sen toisen lääkärin ottamana yksi arvo (alp) oli 862. Samalla sitten, kun otetaan kilpirauhastestit uusiksi, katsotaan maksa-arvotkin. Virtsanäytteessä ei näkynyt kiteitä, mutta vähän oli edelleen verta, joten pitääpi sitäkin tarkkailla.

Cushingin-taudin oireista Allulla oli useampikin (virtsakiteet, lisääntynyt juominen ja virtsaaminen, ruokahalun lisääntyminen, maksa-arvot nousseet, läähättää levossakin), mutta onneksi ei ollut sitä, koska olisi lääkärin mukaan lääkityksestäkin huolimatta vielä maksavikaakin pahempi tauti. Nuo oireethan liittyvät myös maksavikaan, jonka vuoksi veriarvoja alettiinkin tutkia, mutta useinhan monilla taudeilla on samankaltaisia oireita, jonka vuoksi oli hyvä tarkistaa.