Perjantai iltana saapui meille lapin poropaimennustesti-viikoltaan kaverini kera miehensä ja koiriensa (Allun tytär Taika ja Taikan kaveri Unna). Allu tykkäsi (varsinkin koira)vieraista ja oli mukava käydä myös lenkillä yhdessä. Sisällä varsinkin Taikaa kiinnosti suljettu ovi, jonka takaa kantautui houkuttelevia kanin- ja hiirentuoksuja rapinoiden kera. Allulla ja Unnalla oli pientä leikinpoikasta, mutta suurimman osan ajasta kaikki kolme makoilivat rauhallisina kuka missäkin päin asuntoa.

Lauantaina koitettiin ottaa koirista kuvia takapihalla, mutta vain Allua kiinnosti touhuaminen (lumen kaivuu ja lelujen heittely), Taika pisti maaten terassille ja Unna kävi vähän katsomassa Allun riehumista, mutta ei intoutunut mukaan.

Sisällä saatiin otettua kunnon ryhmäkuvakin, oikealta Allu, Taika ja Unna.

Allu ja tyttärensä Taika, on niissä jotain samaa näköä.

Lähtiessään vieraat olisivat halunneet viedä Allun mennessään, mutta ei annettu. Täällä on ja pysyy!