Monien sattumien summan kautta meille tulee vappuna suomenlapinkoiranpentu, uros-sellainen ja seuraavan näköinen:

1239817870_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

ja ainakin käydessämme pentua katsomassa vaikutti se luonteeltaan mainiolta. Ei siinä nyt mitään suuria testailtu, rapsuteltiin, syliteltiin ja vähän leikitettiin, mutta oikein sosiaalisen ja reippaan oloinen oli ainakin kotioloissa. Tuli ovelle muiden mukana vastaan, hyppi vasten, nuoli naamaa ja olisi halunnut aloittaa vetoleikin kaulahuivistani.

Vappuna tosiaan haetaan (tai päivää ennen) ja ikää pienokaisella on silloin 3,5kk. Kutsumanimeksi on alustavasti ajateltu "Lumes", mutta senhän näkee vasta pennun tultua, että sopiiko nimi vai täytyykö keksiä uusi. Monipuolista harrastekoiraa tästä olisi tarkoitus kasvatella. Lumeen kasvua ja koulutusta voi seurailla omasta blogistaan, jonka tulen sille avaamaan, mutta toki täältäkin aina jotain mainintaa siitä löytyy, kun Allun kaverina tulee asustelemaan.