Ihanista ihanin Belle-pupunen kuoli yhtäkkisesti viime kesän alussa (eläinlääkäri epäili mahdolliseksi syyksi synnynnäistä sydänvikaa). En meinannut pystynyt uskomaan sitä. Ensin meni rakkaista rakkain Sepi, ja Bellen, jolle hankin kaveriksi Naftan, piti jatkaa ilonpilkahduksien tuomista elämään, mutta toisin kävi. Bellen kuoleman jälkeen harkitsin jo Naftastakin luopumista, sen ainoa hyve kun on sen söpöys, Sepin ja Bellen kaltaisella hurmaavalla luonteella sitä ei ole varustettu. Päätin kuitenkin pitää Naftan, koska koti olisi tuntunut niin tyhjältä ilman kaneja, ja koska kani on laumaeläin, Naftan viihtyvyys taattiin siskoltani saamalla Neiti-kanilla. Neiti oli ollut siskollani paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen sijoittamana, Neiti ja monet muut kanit oli niiden omistaja hylännyt eräälle hautausmaalle, josta ne sitten loukutettiin kiinni ja jaettiin hoitokoteihin. Toisin kuin Nafta, Neiti sentään pitää silittelystä ja on reippaampi liikkumaan, mutta kovin säikky sekin on edelleen välillä. Niin, ja Neiti on ensimmäinen kanini, joka käyttää hampaitaan myös ei-toivottuihin kohteisiin...